Evipro tukee työn tavoitteita

KOULUTUSTA, TYÖNOHJAUSTA, VALMENNUSTA JA TAPAHTUMIA
MYÖS ETÄNÄ

Koulutusta ja räätälöityjä asiantuntijapalveluja SOTE-alan toimijoille, erityisosaamisena mielenterveys- ja päihdetyö, Työelämän kehittämispalveluja esimiestyön ja työryhmien tukemiseksi toimialasta riippumatta

 Työn tavoitteita tukevia asiantuntijapalveluja sekä koulutus- ja kehittämispalveluita SOTE ammattilaisille. Räätälöimme koulutus- ja kehittämispalveluja esimerkiksi yhteisöllisten menetelmien hyödyntämiseksi ja toipumisorientaation viitekehyksen haltuun ottamiseksi sekä palveluiden arviointiin liittyen.

Kokeneet työntekijämme ovat työskennelleet pitkään mm. mielenterveys- ja päihdetyön kentällä johtotehtävissä, asiantuntijoina sekä käytännön työssä. Kouluttajiemme vankka teoreettinen, käytännöllinen ja kokemuksellinen osaaminen vastaa monipuolisesti kuntatoimijoiden, palveluyritysten, järjestöjen sekä oppilaitosten erilaisiin tarpeisiin. Evipro Oy tuottaa vuosittain  European Conference on Mental Health -tapahtuman.

Palvelut on joustavasti järjestettävissä joko asiakkaan tiloissa, toimistollamme Lapinlahdessa tai missä tahansa sovitussa paikassa. Myös etänä!

TOIPUMISORIENTAATIOPÄIVÄT
Järjestämme Toipumisorientaatiopäivät 27.3.-28.3.2023 Tampereella Sokos Hotelli Tornissa. Hotelli  sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa
rautatieaseman vieressä.
Evipron partnerina päivillä toimii Suomen Sosiaalipsykiatristen yhteisöjen keskusliitto SSYK.

Päivien ohjelma koostuu asiantuntijaluennoista ja osallistujien jättämien tiivistelmien pohjalta kootuista rinnakkaissessioista. 

YHTEISÖHOIDON -KOULUTUS

”Muutos rakentuu
toiminnasta ja osallisuudesta yhteisössä”

Muutoksella tavoitellaan konkreettisesti jotain parempaa ja se on yksilöllisesti määriteltävissä.

TYÖNOHJAUS JA COACHING

Mitä työnohjaus on?

Työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä, joka tapahtuu koulutetun työnohjaajan avulla.

KOULUTUSPÄIVIÄ JA KANSAINVÄLISIÄ KONFERENSSEJA

Seuraava kansainvälinen konferenssimme on 13.9.-15.9.2023 Ljubljanassa Sloveniassa

Järjestämme kotimaassa ja ulkomailla mielenterveys- ja päihdetyön teemojen ympärille koulutuspäiviä ja konferensseja. Evipro on European Conference on Mental Healthin tapahtuman järjestäjä. Lisätietoja www.ecmh.eu

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

 

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

This message is only visible to admins:
Problem displaying Facebook posts.

Error: Server configuration issue
Click here to Troubleshoot.